maanantai 19. maaliskuuta 2012

Terveisin Luuviulu

Kolmannessa kirjoituksessani pohdin kysymystä, joka on askarruttanut mieltäni jo vuosikausia. En kritisoi tässä kirjoituksessa ihmisiä tai ihmisryhmiä. Lue ajatuksella ja huomaa, mistä oikeasti kirjoitan.

Olen aina ihmetellyt, miksi hoikkia ihmisiä saa haukkua. Miksi se on hyväksyttävää, mutta ylipainoisten ihmisten haukkuminen on julmaa? Miksi molemmat eivät ole yhtä ikäviä asioita? Laihat ovat tuulen raiskaamia rantaheiniä, luukasoja. Heille saa huudella, että vain koirat juoksevat luiden perässä (millä haukutaan myös laihan ihmisen miestä koiraksi). Hoikalta ihmiseltä on lupa järkyttyneenä kysyä, miksi hän on niin kovin laiha, mutta hoikka ihminen ei saa kysyä takaisin, että miksi itse kysyjä on kovin ylipainoinen. Se olisi törkeää. Hoikkien painoa on lupa kommentoida kovaan ääneen, on lupa kauhistella, kutsua luuviuluksi ja tietysti aina on lupa sanoa, että söisit joskus. On hyväksyttävää käyttää kommenttia, että jospa laihalla ihmisellä vaikka olisi matoja, kun kerran on niin laiha. Rimppakinttu, pulkannaru, tikku, jopa (täysin tietämättömien suusta) anorektikko. Kaikella tapaa on lupa kertoa, että ihminen on ällöttävä, koska on laiha. On sallittua käydä sanallisesti kimppuun ja kertoa, ettei toinen voi millään olla hyväksyttävä, tarpeeksi. Ettei toinen riitä ihan vain omana itsenään. Sellaisena kuin on.

Olen kuullut elämäni aikana kaikki mahdolliset haukkumasanat aiheesta, eivätkä ne ole aikuisiälläkään loppuneet. Olin hoikka jo kun vauvanpyöreydestä kasvoin lapseksi. Olen siitä lähtien saanut kuulla, että en kelpaa sellaisena kuin olen. Kelpaisin vain, jos lihoisin. Syömisissäni ei ollut koskaan mitään vikaa. Jouduin jo pienestä pitäen kertomaan, että minä syön. Ala-asteella terveydenhoitaja ei uskonut, että syön. Totesi, että taidan olla vähän kronkeli. En niin pienenä edes tiennyt mitä sana tarkoittaa, enkä osannut vastata. Hänelle piti laittaa kotoa lappu, jossa luki, että kyllä, tyttäreni syö ja kunnolla syökin. Näihin aikoihin en antanut puheiden vaikuttaa, koska minun oli hyvä olla sellaisena kuin olin.

Kuitenkin siinä vuosien saatossa, kun puheet eivät koskaan loppuneet, opin sekä vihaamaan liikuntaa, että syömään kaikkea mahdollisimman epäterveellistä, jotta painoni joskus nousisi. Opin mättämään karkkia, sipsejä, roskaruokaa, suklaata, jäätelöä. Ihan mitä vain, missä oli mahdollisimman paljon kaloreita, rasvaa, sokeria. Kaikkea mikä lihottaisi. Söin vuosia näin. Saatoin käydä syömässä hampurilaispaikassa parhaimmillaan kahdeksan kertaa viikossa. Tätä ei koskaan kukaan ihmetellyt, tämä oli täysin normaalia. Puheet liiallisesta laihuudesta pikkuhiljaa hiljenivät, mutta kukaan ei koskaan myöskään sanonut, että nyt olisin hyvä. Siispä jatkoin syömistä. Pizzaa ja suklaata aamupalaksi energiajuoman kanssa. Ja sydämeni tahtoi tulla rinnastani ulos, hengästyin kaikesta toiminnasta enkä jaksanut oikein mitään.

Söin kehoni kaikkialta löysäksi, söin itseni suurempiin vaatekokoihin. Jossain vaiheessa jotenkin havahduin ja katsoin itseäni kunnolla. Vihasin itseäni ja sitä, miltä näytin ja miltä tuntui. Sain siitä liikuntakipinän ja kipinän siirtyä terveellisempään ruokavalioon. Kuin itsestään painoa tipahti kymmenisen kiloa, olo oli loistava ja tykkäsin oikeastaan ensimmäistä kertaa peilikuvastani, koska olin saanut lihaksiakin. Ja sieltä ne puheet sitten palasivat. Ulkonäköäni kommentoitiin, kauhisteltiin, sanottiin, että hyi, miten oletkin niin laihtunut!  Sanotaanko ylipainoa keränneille ihmisille koskaan päin naamaa hyi, ilman että se on edes tarkoitettu haukuksi? Niin, että kommentoija kuvittelee sen olevan täysin ok? Hoikkien ihmisten kimppuun on hyväksyttävää käydä, enkä ymmärrä miten se eroaa siitä, että suuremman ihmisen kimppuun ei saa käydä. En siis taaskaan riittänyt itsenäni, vaikka minulla oli loistava olo. Ja koskaan en edes ollut lähelläkään sitä, että olisin ollut epäterveellisen laiha. Jouduin selittelemään ulkonäköäni ihmisille, joille se ei kuulunut.

Tästä alkoi sitten jälleen epätoivoinen painon ylös saaminen, mutta tällä kertaa terveellisesti, lihasten rakentamisen kautta. En enää suostunut siihen, että terveyteni kärsisi. Monta vuotta koitin nostaa painoani treenaamalla. Koskaan ei peilikuva miellyttänyt. Aina katsoi takaisin liian laiha ihminen. Tiettyjä vaatteita ei voinut käyttää, koska niissä korostui hoikkuus. Piti piilotella. Kesät olivat kamalia, koska en suostunut kulkemaan vähissä vaatteissa. Vihasin itseäni jälleen. Vihasin, koska en ollut tarpeeksi. Koska olin liian laiha, sanoivat. Sitä oli todella vaikea olla kehossaan, kun ei esimerkiksi kuumeen vuoksi voinut treenata. Epätoivo, itseinho. Ajatus, että epäonnistun taas, laihdun, lihakset katoavat. Mittasin arvoni treenikertojen mukaan. Jos tiettyä määrää ei päässyt suorittamaan, olin huonompi. En ollut tehnyt kaikkea silloin sen eteen, että paino olisi noussut.

Nyt hiljattain jotain tapahtui. Katsoin itseäni peilistä ja totesin, että oikeasti olen aikamoinen pakkaus juuri tällaisena. Kehoni on terve, olen saanut huomattavasti lihaksia ympäri kehoa, aivan kuten olen tahtonutkin. Miksi minä en kelpaisi? Miksi minun pitäisi olla jotain paljon enemmän, kuin olen? Miksi en saisi olla jo nyt tyytyväinen? Miksi se numero siellä vaa'alla määrittäisi minun arvoni? En tahdo treenata, koska on pakko. En tahdo syödä, koska on pakko. Tahdon nauttia molemmista asioista ihan oikeasti, ilman että niiden tarkoituksena on takaraivossa koko ajan se perhanan painon nostaminen. Päätin siinä silloin, että kelpaan. Päätin, että kelpaan oikein loistavasti. Jos tämä on se keho, jolla mennään loppuelämä, niin kyllä kelpaa mennä. Ymmärsin, että eihän se ole minun ongelmani, että jollain toisella on ongelma minua, minun kehoani ja painoani kohtaan. En jaksa enää selitellä, saisinko jo elää? Jos et hyväksy, se on tosiaan sinun ongelmasi, ei minun. Minä hyväksyn itseni, nyt vihdoin, kahdenkymmenenkahdeksan vuoden jälkeen. Et voi sanoa mitään, millä voisit mieleni enää asiasta muuttaa. Kehoni ei ole enää projekti, kehoni ei kuulu muille. Se on minun ja minä päätin pitää siitä. Tämä mahtaa ärsyttää vielä enemmän. Ihminen on hoikka ja vielä ylpeä siitä!

Tiedän myös, että paljon näiden ilkeiden sanojen ja maahan polkemisien takana on oma epävarmuus omasta painosta. Eipä kukaan (terve) hoikka kauhistele toisen (tervettä) hoikkuutta. Minua askarruttaa myös suuresti se, että kun tässä maailmassa ei ole hyväksyttävää olla epäsuvaitsevainen, ei saa haukkua toista uskonnon, ihonvärin, seksuaalisuuden ynnä muun takia. Tämän kaiken kaikki tietävät, vaikkei välttämättä olisikaan samaa mieltä. Kaikki tietävät myös, että isompia ihmisiä ei saa haukkua. He ovat kurvikkaita, niin voi sanoa, sillä se on ylistävää. Aina kuuluu kehua niitä hyviä ominaisuuksia toisissa, kiinnittää huomiota siihen, mikä on kaunista. Mutta kaikesta tästä huolimatta hoikemmalle ihmiselle saa sanoa, että hyi, hän on ruma sellaisena kuin on, hän ei kelpaa. Söisi jotain. Koulukiusaaminen ei ole hyväksyttävää, ei toisen ulkonäköön tai muuhunkaan asiaan saa puuttua, pahaa sanaa ei saa sanoa. Harva aikuinen tajuaa kiusaavansa samalla kun opettaa lapsellensa, että kiusaaminen on aina väärin.

On aina yhtä surullista, että ihmisen pitää lyödä toinen maahan tunteakseen oma olonsa paremmaksi. Lapsilta sen vielä ymmärtää, hehän ovat kuitenkin lapsia eivätkä vielä ymmärrä tekojensa ja sanojensa seurauksia. Aikuisten kesken se on vain surullista. Voimmeko oikeasti syyttää maailmaa siitä, että se on ulkonäkökeskeinen, pinnallinen? Sehän on juuri se malli, minkä annamme. Ihmisen täytyy näyttää tietynlaiselta, olla oikean kokoinen, värinen, pukeutua oikealla tavalla, että on hyväksyttävä. Mitä on tapahtunut sille, että niin kauan kun ihminen on terve, eikä tee itselleen tai läheisilleen hallaa elintavoillaan, niin kauan ihminen kelpaa? 

On myös ihmeellistä, miten laihuutta, urheilua ja terveellistä elämäntapaa joutuu selittelemään - ylipainoa, liikkumattomuutta ja epäterveellisyyttä pidetään normaalimpana. Samaan tapaan, kuin alkoholia käyttävä ei joudu selittämään miksi juo, kun taas absolutistin on seliteltävä miksi hän ei juo. Eikö terveys ole enää mikään mittari?

Minä olen päättänyt, että kelpaan, aivan sama mitä sanot. Minun ei myöskään tarvitse lyödä sinua maahan sen takia, tiedän arvoni muutenkin, sinä saat olla aivan omanlaisesi. Ehkä parasta koko tässä Suomesta pois muuttamisessa oli se, että pääsin pois tuomitsevasta ilmapiiristä. Yhtäkkiä löysin peilistä ihmisen, josta pidänkin. Leikkasin hiukseni huomattavasti lyhyemmiksi ja leikkasin itselleni vielä kivan otsatukankin. Asioita, joita olen jo vuosia tahtonut kokeilla, mutten ole siihen pystynyt. Ajattelin aina mitä muut sanovat, että ehkä en sitten taas kelpaa. Nyt tiedän, että ainoastaan sillä on väliä, että kelpaan itselleni. Kaksikymmentäkahdeksan vuotta teillä oli kehostani yliote. Loppuelämäni ajan siitä päätän yksin minä.

28 kommenttia:

  1. Kiitos tästä tekstistä, todella hyvin kirjoitettu ja samastuin tähän. Toivottavasti opin myös hyväksymään itseni jonain päivänä, tälläiset tekstit kyllä todellakin potkivat eteenpäin siinä asiassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! :) Minä odotin vuosikausia sitä tunnetta, että yhtenä päivänä vain heräisin aamulla ja olisin tyytyväinen itseeni. Sitä päivää ei kuitenkaan tullut ennen tätä oivallustani, että miksi minä en muka kelpaisi? Olen myös kovin lahjakas siinä, että vaadin itseltäni huomattavasti enemmän kuin keneltäkään toiselta.. Sitä koitan vielä muuttaa, aina se ei onnistu luonnostaan. Toivottavasti sinäkin löydät oman oivalluksesi jonakin päivänä! :)

      Poista
  2. Loistava teksti!! *aploodeeraa seisten*

    Mahtavaa. Aivan samaa olen saanut (lukemattomia kertoja) kuulla ja savu korvista nousten yritän jättää kommentit huomioimatta tai kauniisti hymyille vastaan jotain takaisin tyyliin: "syönhän minä, varmaan enemmän kuin sina. Tulisit joskus kanssani lounastamaan.."

    Ens kerralla kun joku taas möläyttää (kulmat kurtussa, säälivä ilme päällä) "voi kun sä oot laiha" niin tokaisen "voi kun sä oot niin kivan pyöree".

    ja p.s. mun bmi on 19.9 eli ihan normi. Mutta jos olet treenatun näköinen ja hoikka, niin johan muita huonokuntoisempia vituttaa. Pirun kateelliset suomalaiset........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva löytää kaltaisiani enemmänkin! Tai no kiva ja kiva. Ei se sinänsä kivaa ole. Mutta on aina mukava tietää, ettei ole ihan ainoa, joka joutuu itseään (ulkonäköään) selittelemään muille, vaikkei se heille kuulu.

      Toivoisin, että joskus pystyisin sanomaan takaisin kysyjän tai toteajan pyöreydestä. Ehkä nyt, kun asenne tätä asiaa kohtaan on muuttunut kohdallani, enkä suostu enää pyytelemään anteeksi itseäni. Kaikki hoikat terveet siskot taistoon vaan! Wooohoo! :D

      Poista
  3. Voi, kirjoitit kaikki asiat, mitä olen jo itse pitkään päässäni pohtinut. Hyvin kirjoitettu, kiitos!
    Se on kumma, miten epähyväksyttävää on syödä terveellisesti ja urheilla. Niin, ja kaikkein epäuskottavinta on, jos sanoo pitävänsä siitä ja tekevänsä niin, koska siitä tulee hyvä mieli ja olo. Olen itsekin yrittänyt olla välittämättä joidenkin ihmisten puheista, mutta muutamia päiviä sitten eräs puolituttuni tuli taas kommentoimaan ''laihuuttani'' ja taputtelemaan hellästi olkapäätäni, että kuinka olenkaan näin riutuneen näköinen. Tuollaiset kommentit satuttavat myös eniten ehkä juuri siksi, koska käyn monta kertaa viikossa salilla kasvattamassa lihaksia, niin ei ole kiva kuulla kuinka tikku taas on.

    Olen myös huomannut saman asian kuin sinä, nimittäin joskus joudun miettimään mitä ihmettä voin pistää päälleni, ilman että saan kuulla ikäviä kommentteja. Ja ne kommentit ovat tehneet minusta myös aika-ajoin vainoharhaan.. Jos joskus tuntemattomat ihmiset vilkaisevatkin minua kadulla ajattelen heti ''noniin, nyt ne katsoo mua säälien, koska olen niin ''laiha'' ja pieni'' ja sillä hetkellä toivon, että mulla olisi joku iso ruokasäkki kädessä, että voisin todistaa kaikille, että syön. Koska se jos mikä on totta. Syön enemmän kuin monet miespuoliset kaverini, ja se on jo aika paljon.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Mun tuli ihan surku kun luin mitä kirjoitit. Tiedän, että tuollainen loukkaa todella kovin ja minusta ihan todella välinpitämättömästi sanottu. Sielläkin todennäköisesti on taustalla ihan vain kateutta syystä tai toisesta, muttei se loukkaa yhtään sen vähempää. Kumpa ihmiset tietäisivät ja ymmärtäisivät, että laihuus voi olla epävarmuus siinä missä mikä tahansa muukin ulkonäköön perustuva asia.

      Toivon ihan sydämestäni, että sinäkin pääset joskus tähän tilaan, että sitä hyväksyy itsensä pienenä ja laihanakin. Itselläni se on mm. johtanut siihen, että nyt en enää koe paineita vaatteiden valinnassa, laitan päälleni vaikka hoikkuutta korostavia vaatteita, sillä opin olemaan ylpeä siitä, että olen tällainen. Toki edelleen ohimennen mietin samaan tapaan kuin sinäkin, että kun tuntemattomat katsovat, he kauhistelevat, että onpa tuo laiha! Ero on siinä, etten enää vaan pysty välittämään heistä. Nostan leuan pystyyn ja kuljen eteenpäin, ylpeänä siitä kuka olen.

      Suurena apuna tässä on ollut ehdottomasti se, että nykyään tietää, ettei törmää tuttuihin missään. Oli lupa alottaa täysin puhtaalta pöydältä sellaisena ihmisenä kuin halusin alunperinkin olla, mutta johon en pystynyt Suomessa enää. Olin siellä jo tieni valinnut, enkä kyennyt suuntaa muuttamaan pelkoineni ja epävarmuuksineni. Täällä se oli helppoa. En tiedä olisiko se tapahtunut Suomessa. Ainakin olisi ollut huomattavasti vaikeampi tie kulkea. Toivon sinulle paljon tsemppiä!

      Ja tuollaiset annoskoot on mulle kanssa harvinaisen tuttuja.. :D

      Poista
  4. Ihmisistä aika harva on loppujenlopuksi luonnostaan kovin laiha tai isokokoinen. Jos BMI:stä puhutaan, he keikkuvat siellä normaaliarvojen rajoilla, jonkin verran yli tai ali, eli ovat tilastollisesti pieni osa. Siksi on niitä ihmisiä, jotka ovat aidosti huolissaan terveydestäsi. Näille ihmisille yleensä riittää kun vakuutat heidät siitä että sinulla on terveet elämäntavat, jonka jälkeen he eivät oikeastaan enää asiaa noteraa ennen kuin ulkomuodossasi tapahtuu jotain suurta (lihot tai laihdut huomattavasti). Eivätkä tee asiasta sen kummempaa ongelmaa.

    Sitten on niitä, jotka ovat valitettavan kateellisia tai katkeria hoikkuudestasi. Näitä ihmisiä on niin ylipainoisissa ja normaalipainoisissa ja heille yhteistä on tyytymättömyys omaan vartaloon.

    Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kenenkään painoa ei tulisi kommentoida, eikä kenenkään ulkomuotoa arvostella. Paitsi, jos ulkomuodossa on tapahtunut radiakaalia muutosta (nopea laihtuminen tai lihominen) voi asiasta keskustella, sillä takana voi olla oikeita ongelmia. Hienovaraisesti.

    On ikävä, että koet elämäntapaasi pidettävän epähyväksyttävänä. Ihmisten haukkuminen on julmaa, oli ihminen lihava tai laiha. Tänä päivänä se on todella helppoa netin välityksellä, anonyymina.

    Ps. Tämä nyt on vain tällaista ajatuksen virtaa. Jonkin verran olen tuon asiaa mielessäni pyöritellyt, samalla kun painin oman ylipainoni kanssa. Olen joutunut miettimään suhtautumistani itseeni ja muihin ihmisiin ja myönnän joskus katkeruuteni saavan minusta vallan.

    PPS. Olen vieraillut toillellakin blogillasi ja pidän rehellisestä tavastasi kirjoittaa ja ilmaista itseäsi.

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tainnut itse koskaan törmätä yhteenkään, joka olisi aidosti huolissaan. Ainakin peittää sen hyvin värittämällä kysymyksensä erilaisilla loukkauksilla. Lääkärit toki asia erikseen, joille saan itseäni selitellä, mutta joista heistäkin hyvin harva uskoo helposti. Ehkä helpommin nykyään, kun on tullut sen verran lihasta enemmän. Ei minusta millään enää potentiaalista anorektikkoa saa yhdenkään lääkärin toimesta.. :) Mutta jos BMI:tä katsoo, niin alle normaalinhan minä menen. Lääkäreiden lisäksi eniten asiasta on ehkä kuullut ihmisiltä, jotka ovat vuosia elämässä olleet ja nähneet, että olin jo pienenä alipainoinen. Silti painosta saa joka kerta huomauttaa. Ja sitten kolmantena tietysti ne ihanat puolitutut, jotka huutavat hyi, oletpas laiha!

      No, ei se enää haittaa, koska nyt en loukkaannu tästä, enkä myöskään suostu kuuntelemaan sitä. Tavallaan harmi, ettei enää ole kuulunut noita kommentteja. Lähinnä siksi, kun maa vaihtui, ja täällä ei katsota painoa vaan ihmistä itseään. Kerrankin olisin valmis! :) Mutta on suunnaton ilo, ettei täällä kukaan katsele sitä, minkä kokoinen toinen on, tai minkä näköinen.

      Itse en onneksi ole myöskään koskaan kokenut netin välityksellä mitään vastaavaa. Kaikki on tapahtunut kasvokkain. Olenkin vähän yllättynyt, että kun niin alttiiksi olen itseni laittanut nyt toisenkin blogin kautta, niin kukaan ei ole siihen tarttunut. Minusta ihmisten haukkuminen on kanssa aina yhtä julmaa. Ei toisen omaan itseen saisi koskaan kajota. Se on se pyhin paikka, minkä satuttaminen sattuu eniten.

      Ja kiitokset kommentistasi! Ajatusvirtaa on lupa kirjoitella siinä missä mitä tahansa muutakin, siksi kommenttikentät on avoimia kaikille. Paljon kiitoksia myös kommentistasi koskien toisiakin (toistakin?) blogejani - en osaisi kirjoittaa mitenkään muuten kuin rehellisesti. :)

      Poista
    2. Itse olen törmännyt netin välityksellä enemmänkin ihmisryhmää koskeviin loukkauksiin, esimerkiksi lihavia kohtaan ollaan jo aika julmia. Itseäni kirjoittelut loukkaa aika paljon (on läskiveroa, kutsutaan laiskaksi ja tyhmäksi ym). Ehkä juuri siksi, että jokainen lihava(kin) on yksilö ja kaikilla omat syynsä siihen miltä näyttää. Ja aika harva on omaan tilaansa tyytyväinen

      Voisin kuvitella, että sama koskee myös laihoja. Jokainen meistä varmaan haluaa tuntea itsensä terveeksi ja hyvinvoivaksi. Ja jos olo on huono, oli lihava tai laiha BMI:n tai olon mukaan, kaikki huomauttelu asiasta koetaan loukkaavaksi. Kun joku mainitsee minulle lihomisestani, mielessä käy kyllä ensimmäisena ajatus, että miksi tuo ihminen on yhtäkkiä niin kiinnostunut minusta ja elämästäni, miksi häntä ei kiinnostanut aiemmin, kun "alamäki" vasta alkoi.

      Poista
    3. Nimi unohtui :)

      -Anna-

      Poista
    4. Onhan noita kirjoitteluita netti pullollaan eri ihmisryhmiä vastaan, joissa haukutaan sitten heitä kaikki yhdessä. Varmasti, jos googlettelisin, löytäsin samaa myös hoikkia ihmisiä koskemaan. Suoraan itseäni kohtaan ei ole lähestytty netin kautta tässä asiassa. Vielä.. :)

      Näinhän se on, että terveys on se mittari, millä pitäisi ihmisiä mitata, jos jollain on tarve päästä mittaamaan. Se on se mikä ratkaisee. Ei koko, ei ulkonäkö. Mielestäni terveys on ainoa validi mittari ja sen pohjalta voi mahdollisesti esittää jatkokysymyksiä tai -toteamuksia, jos on tarve. Niin kauan kuin ihminen on terve, kaiken pitäisi olla hyvin. Voi kun se olisikin näin!

      Poista
  5. Uskomaton teksti! Olen nuori, 16vuotias tyttönen ja en ole sujut itseni kanssa, useinkaan. Ajattelen usein, että olisin parempi, jos olisin edes 5kg kevyempi, minulla olisi hieman pienemmät reidet ja vatsa. Sitten kun ajattelen, että tulisi tehdä jotain; motivaationi on hukassa. En pidä liikkumisesta, voisin sanoa että se on minulle suorastaan pakkopullaa. Olen haaveilija, joka rakastaa lukea kirjoja ja vain ajatella.

    Motivaation ollessa hukassa ajattelen "kun kelpaan itselleni, kelpaan muille". En tiedä onko se totta, mutta tiedän että shortsit jalassa oloni on kamala; reiteni ovat liian suuret, bikinit päällä samajuttu mutta myös vatsan kanssa.

    Tiedän, että tarvitsen vain pientä treenia ja elämäntapamuutosta, mutta kuinka saada kipinä kaikkeen? Sinun blogejasi lukiessa tulee sellainen olo, että minäkin pystyisin muokkaamaan kehostani sellaisen kuin haluan, mutta entä ne päivät kun ei jaksa, ei tee mieli, ei halua? Tai mistä aloittaa, onko se yksi lihaskunto-sarja josta lähteä, vai kuntosali?

    Kiitos teksteistä, jotka on saaneet ajattelemaan ja nostamaan hieman motivaatiota!:)

    - Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Tiedän miltä tuntuu, kun olo ei ole omassa kropassa hyvä. Olin itse iässäsi myös aikamoinen haaveilija ja ajattelija - ja olen edelleen. Siksi treenaankin yksin. :) Edelleen tykkään samoista asioista kuin silloin ja pääni ei koskaan toimi paremmin kuin silloin, kun olen yksinäni luonnossa kävelemässä. Ajattelen siellä aina paljon ja mahdolliset ongelmatkin ratkeavat aivan kuin itsestään! Olisiko siinä sopiva liikuntamuoto? :)

      Kipinä ei oikein voi lähteä kenestäkään muusta kuin itsestä. Olet kuitenkin vielä niin nuori, että kovin rankkoja liikuntoja tuskin tarvitsee lähteä tekemään. Ellei tietenkään ihan itse halua. Tärkeintä on löytää se liikuntamuoto, mitä oikeasti tykkää tehdä. Silloin sitä jaksaa myös jatkaa, koska sen pariin hakeutuu mielellään. En tiedä miten minunkin olisi käynyt jos olisin alkanut salilla käydä sen sijaan, että hankin kaiken kotiin - todennäköisesti olisin jossain kohtaa lakannut menemästä, koska en sinne alunperin koskaan edes halunnut mennä. Tahdoin treenata kotona ja aloin siis treenata kotona.

      Mutta. Sillä välin kun etsit tätä liikuntamuotoa, voin vakuuttaa sinulle, että sinä kelpaat, juuri tuollaisena. <3

      Poista
  6. Olen niin monta kertaa itse miettinyt tuota, että miksi hoikkia voi kyllä haukkua mielin määrin mutta ylipainoisia ei.. Ja se on todella ärsyttävää. Kun itse olen kuullut jotain kommenttia että kun olet noin laiha jne. tekisi mieli sanoa samalla mitalla takaisin ylipainosta, yhtä hyväksyttävää senkin pitäisi olla.
    Hieno saavutus sinulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmaan ikuinen mysteeri, että miksi näin on. Molempien olisi oltava aivan yhtä väärin, ei kumpiakaan saisi solvata. Molemmissa päissä voidaan olla ihan yhtä epävarmoja omasta itsestään, kehostaan ja painostaan. Silti toinen on hyväksyttävää ja toinen ei. Mysteeri..

      Ja kiitos! :)

      Poista
  7. Eksyin treeniblogisi kautta viimein tännekin sivustolle. Taidanpa ahmia tämänkin tekstit läpi :)

    Joka tapauksessa halusin tässä yhteydessä kommentoida ylipainoisen ihmisen näkökulmasta tätä "huomauttelua" painosta. Olen siinä "onnellisessa asemassa, että minulle ei ole oikeastaan kukaan ikinä maininnut ylipainostani (paitsi lääkärit luonnollisesti ja ihan syystä) ja aviomiehenikään ei koskaan mollaa vaan kehuu, vaikka todellakin tiedän missä rapakunnossa olen pahimmillani ollut. (Ehkä jos olisin asiasta enemmän kuullut, olisin aiemmin tehnyt jotain.. Mene ja tiedä.)

    Laihtumisen myötä olen törmännyt johonkin todella ärsyttävään asiaan - siihen, että taivastellaan esimerkiksi kaupan käytävillä että "Voi jestas kun sinä olet sitten laihtunut!". Argh, se on niiiin inhottavaa, ja tuntuu minusta oikeastaan pahemmalta kuin se, että jos aiemmin olisi sanottu, että ootpas sää lihava. Minä en haluaisi kenenkään kiinnittävän huomiota painonpudotukseen, toivoisin että kaikki ihmiset pitäisivät kommenttinsa myös tältä osin omina ajatuksinaan, koska kyllähän MINÄ TIEDÄN, että olen laihtunut, kun p*rkele sikana juoksen ja käyn salilla kaiken iltaa, ja olen muuttanut ruokailutottumukseni. Ja silloin tulee mieleen, että no mitähän toi on mahtunut minusta sitten aikaisemmin ajatella, onko se joka kerta tavatessamme taivastellut mielessään, että no onpas tuo lihava aina vaan! Tekisi mieli joskus vastata laihtumistani kommentoivalle, että "No sinäpäs et", koska usein tämän sanova on itsekin ylipainoinen ja lienee vain kateellinen, kun ei itse saa tehtyä asiallensa mitään.

    En tiedä liittyikö tämä asiaan, mutta tuli minulle mieleen, ja näkökulmani on niin erilainen kun oon aina ollut enemmän tai vähemmän pallo, mutta uskon, että kummastakin meistä kommentit tuntuvat yhtä pahalta.

    Sitä paitsi, mä pystyn kyllä myöntämään sen, että olen sinulle p*run kateellinen :D Mutta mä TIEDÄN, että lihaksikas ja terve kroppa on myös minulle mahdollinen, kun jaksan tehdä riittävästi töitä ja säilyttää sen muutoksen minkä olen tehnyt.

    -Jana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskon, että tuossa on ihan samat tunteet taustalla, ihan yhtä pahalle se tuntuu. Se on vaan niin outoa, miten on ok huudella ja huomautella ääneen tästä. Suureksi osaksi kateudesta se varmasti kumpuaa. Ehkä hyvin suomalainen tapa koittaa repiä toisen onnistuminen kappaleiksi, asioissa missä ei itse kykene onnistumaan.. Oma heikkous pelottaa ja ärsyttää, ja sitten se vasta onkin pelottavaa kun se heitetään naaman eteen. Sitä kaiketi puolustautuu hyökkäämällä toisen kimppuun, joka kehtasi onnistumisellaan hyökätä ensin!

      Joten kiitos kommentistasi. Näitä on mielenkiintoista lukea, varsinkin uusista näkökulmista. Ja tosiaan, on eri asia olla kateellinen tuolleen hyvällä tavalla kun tietää, että samaan pääsee itsekin! ;) Joten paljon tsemppiä siihen, kyllä se vaan mahdollista tosiaan on! :)

      Poista
    2. Johtopäätöksenä tästä voisi olla se, että sama onko laiha vai lihava, niin aina jolla kulla on jotain sanottavaa :)

      Kiitos tsemppauksesta! Jatkan blogisi lukemista, koska se innostaa minua eteenpäin.

      -Jana.

      Poista
  8. Päädyin vasta tälle pulelle blogiasi. Tämän tekstin luettuani huomasin että ihankun olisin elänyt elämäni tähän asti samoissa kengissä melkein sun kanssa.

    Pienenä olin myös laiha, en silti alipainoinen ja siitä sain aina kuulla, kuka sukulaisista kavereista ja parhaillaan vanhemmat tämän kertoi. Nyt olen sitten peruskoulun 3 luokan jälkeen onnistunut lihottamaan itseeni, koskaan siitä kehuja saamatta, ja hieman liian lihavaksi asti kunnes sanat "läski", "seiso ryhdissä nii et näytä noin lihavalta" yms on jo arkipäivää kaikilta läheisiltä.

    Noh nyt olen 3 viikkoa jo oikeastaan suurimmalla painolla sun blogin ja oman päättäväisyyden puolesta saanut itseni liikkeelle ja päättänyt myös(tämän tekstin luettuani vahvemmin) että nyt elän itselleni ja vain itselleni. Se että aina on ajatellut että kuntoon pääsy vaatii että käy salilla ja palkkaa sieltä PT:n että tuloksia tulee, on kaatunut täysin sun blogin seurauksen ansiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tiina! Tiiätkö mä ihan liikutuin kun luin kommenttisi. Ymmärrän todella hyvin tilanteesi. On hienoa, että olet nyt löytänyt kipinän liikkua ja on minulle kunnia, että olen saanut olla siihen vaikuttamassa! Jään seurailemaan sun blogia, heti piti tarkistaa löytyykö moinen nimimerkin takaa. :)

      Tsemppiä ja liikunnaniloa! :)

      Poista
  9. Loistava teksti. Tätä oli mielenkiintoista lukea, kiitos! (: Erityisesti yhdyn tuohon toiseksi viimeiseen kappaleeseen: "On myös ihmeellistä, miten laihuutta, urheilua ja terveellistä elämäntapaa joutuu selittelemään..."

    Olen huomannut saman asian. Olen urheilija, ja HALUAN elää terveellisesti ja panostaa 100 prosenttisesti urheiluun - joka päivä. Tarkoittaa siis, että syön kuin urheilija, nukun kuin urheilija ja treenaan kuin urheilija.. Viime aikoina olen huomannut, miten jotkut todella läheisetkin kaverit tuntuvat ihmettelevän tai jopa hiukan halveksuvan minun elämäntapaani. Se ottaa päähän. Aivan kuin en itse olisi päättänyt elää näin?! Välillä mietin, onko se mollaaminen vain kateutta siitä että ne mollaajat eivät ehkä itse pystyisi samaan kurinalaiseen elämään...

    Tsemppiä sulle, ole omat itsesi! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä hetkellä tuntuu olevan erityisen muotia huudella treenatuille vartaloille HYI YÖK TOSI ÄLLÖTTÄVÄÄ. Ilmiötä on päässyt seuraamaan helposti mm. facebookissa, kaikkien Fitfarmin ynnä muiden kuvallisten postausten myötä. Ennen/jälkeen -kuviin on muotia kertoa, että kyllä ennen oli parempi, nyt on liian luinen. Mä en ymmärrä, miksi noista asioista pitää avautua. Vaikka omasta epävarmuudesta nuokin äänekkäät mielipiteet varmaankin johtuu.

      Tsempit sulle kanssa, se on aina yhtä p*rseestä kun saa itseään selitellä asioista, joissa ei oisi oikeasti mitään selitettävää. Ollaan omia itsejämme jatkossakin siis ja eletään juuri semmosta elämää, kun tahdotaankin elellä. :)

      Poista
  10. Tuntuu kuin olisin oikeasti elänyt kanssasi samoissa kengissä lapsena. Minulle on koko ala-asteen ajan päähän toitotettu että olen anorektikko, vaikka söin paljon enemmän kuin luokkakaverini välillä. En tiedä mikä ongelma terveydenhoitajalla oli, kun ei voinut uskoa.

    Viimeisin ikävä kommentti oli äidiltäni: "Ootko sä anorektikko kun sun käsikarvat on tollaset? Anorektikoilla on tollaset käsikarvat" Anteeksi, en voi sille mitään että mulla on tuuheat käsikarvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta, valitettavasti :( Todella kurjaa on aina välillä ollut noiden kommenttien kanssa, ja sen, että ei uskota, että jotkut meistä voi olla ihan oikeasti pienempiä. Ilman, että taustalla on minkäänlaista sairautta tai häiriökäyttäytymistä ruoan tai vaikka liikunnan suhteen.

      Mua niin surettaa, että sun äiti on sanonut tuolla tavalla. :( Samanlaiset karvakäsivarret on mulla ja häpesin niitäkin nuorempana. Aina välillä jopa ajelin pois.

      Niin kovin toivoisin, että ihmiset oppisivat miettimään mitä sanoa toiselle ja millä tavalla asiansa tuo esille - ja onko pakko tuoda ollenkaan. Kyllä meidän pitäisi saada olla tämmösiä kun ollaan. Se miltä näytetään ei kuulu kenellekään toiselle. Olkoon se tosiaan heidän ongelmansa, jos heillä on asian kanssa ongelma. Me kelvataan. <3

      Poista
  11. Heh, löysin tämän blogitekstin let's fake it:in kommenttiosiosta ja huomasin että oon näköjään tämän tekstin lukenut aikasemminkin, oon tuo ensimmäinen kommentoija. :D Ja täytyy sanoa että oma ajatusmaailma on kyllä täysin muuttunut tuosta! Tuon kommentin aikaan ihmisten kommentit vaikuttivat paljon omaan olemiseen ja itsetuntoon, kun taas nykyään osaan pistää typerät heitot omaan lokeroonsa enkä niistä piittaa. Muutamia kiloja on tosin tullut lisääkin, mutta alipainon puolella pyörin edelleen, ja geenini huomioon ottaen todennäköisesti nyt olenkin "normaalipainossani". Se miten vaikea joidenkin ihmisten on käsittää sitä että maailmassa on erikokoisia ja -näköisiä ihmisiä, ei enää (luojan kiitos) minuun vaikuta, ja toivon että muutkin oppisivat arvostamaan itseään sellaisina kuin ovat. :) Kiitos taas tästä tekstistä, ihana että "painoasian" tämäkin ääripää otetaan puheeksi. Ja ush nuo "vain koirat juoksevat luiden perässä", "naisessa pitää olla jotain mistä ottaa kiinni" ynnä muut typerät sanonnat, jos halutaan kehua tietynlaisia ihmisiä, niin miksi samalla pitää haukkua ja lytätä toisenlaisia? Jos sanonnat olisi käännetty toisinpäin, että kehuttaisiin hoikkia ja samalla mollattaisiin isokokoisempia niin siitäpä vasta riemu repeäis... "Ei noin voi sanoa, tuo on tosi loukkaavaa!" Puuh, joo voisin jatkaa tästä aiheesta varmaan pienen romaanin verran, mutta jospa tää riittäis taas hetkeksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, ihanaa kuulla kuulumisia näin pitkän ajan jälkeen ja etenkin, että paljon paremmin olet oppinut itsesi hyväksymään! Jee hyvä me! :D Levitetään vastakin sanaa pitkin internettiä, niin saadaan useammankin ihmisen silmät auki, että jopa hoikilla ihmisillä on tunteet ja kaikki, ettei meitä(kään) ole sopivaa haukkua tai polkea maahan!

      Poista
  12. Kappalejakokin näköjään unohtui tuossa rytäkässä, no toivottavasti tuosta ottaa tolkkua kuitenkin. :D

    VastaaPoista